Minusta
Olen opiskellut eläinlääkäriksi Helsingin yliopistossa ja toiminut eläinlääkärinä vuodesta 2017, valmistunut vuonna 2018. Ennen paluuta Raumalle olen tehnyt kunnaneläinlääkärin töitä Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Hämeessä. Raumalla tein aluksi virkaa puolikkaalla työajalla molemmilla kunnan vastaanotoilla Uotilassa ja Lensunkadulla, tehden paljon myös päivystyksiä. Vuoden 2022 keväästä lähtien olen tehnyt kokopäiväistä virkaa Uotilan vastaanotolla, nykyään vakituisena.
Vanhana heppatyttönä hevoset ovat lähellä sydäntäni ja teen hyvin mielelläni tallikäyntejä. Kesäisin mieliasioita ovat hevosten siemennykset, koska silloin ”potilaat” ovat lähes aina terveitä ja ilmassa on pientä positiivista jännitystä kun tehdään yhdessä uusia varsoja maailmaan. Myös varsat ilahduttuvat aina ja hoidan myös niitä hyvin mielelläni.
Käsityöihmisenä nautin myös kirurgiasta. Tällä hetkellä en pääse sitä tekemään niin paljon kuin haluaisin, koska vastaanotolla ei ole avustajaa apukäsinä.
Kunnaneläinlääkärin työn yksi parhaita puolia on vaihtelevuus sekä potilastapauksissa, eläinlajeissa että konkreettisesti työpäivissä. Jokainen päivä on taatusti erilainen. Pidän siitä, että saan olla mukana eläimen koko elinkaaressa ja elää omistajan kanssa mukana sekä iloissa että suruissa. Hoidan mielelläni kaikkia eläimiä, mukaan lukien tuotantoeläimet.
Parhaana avustajanani, kuuntelijana ja tukenani toimivat kotoa löytyvät suomenlapinkoirat, jotka tavataan säännöllisesti myös Uotilassa toimistoapulaisena. Vapaa-aikaa vietetään paljon mökillä ja luonnossa liikkuen, lisäksi tehdään käsitöitä ja kasvatellaan chilejä.